mkk - -
Jaikus from mkk
Sunday, 12 April 2009
Monday, 6 April 2009
Saturday, 28 March 2009
Friday, 20 March 2009
Thursday, 19 March 2009
Saturday, 14 March 2009
Wednesday, 4 March 2009
-
Minusta tähän keskusteluun voisi liittyä myös sellainen asia kuin luottamus. Itse luotan aika sokeasti ihmisiin, vaikka minulla meneekin aikaa heihin tutustumiseen ja varsinkin siihen, että kutsun ystäväksi. Ystävyys perustuu luottamukselle ja silloin voi olla toiselle täysin avoin. Jos menetän luottamukseni, se on sitten homma sitä myöten selevä. Avoimuus on hienoa ja tuo paljon hyvää, mutta kyllä siihen tietyt rajoitteet aina liittyy. En minä kaikkiin luota. Siksi avoimuus tällaisissa yhteisöissä on valikoivaa - siksi en esim. ole Facebookissa, koska siellä minulla ei ole mitään oikeuksia sen jälkeen kun olen läväyttänyt koko elämäni ko. palvelun kynsiin. Ihmiset ovat hyviä, mutta lukitsen silti aina polkupyöräni (paitsi Sulkavalla).
Hieno oivallus pe3 tuo haastajan läpinäkyvyys politiikassa! Kiitos.
Tuesday, 3 March 2009
-
Olen ollut mukana suunnittelemassa luonnonvarojen kulutusta laskevaa laskuria. Prosessin aikana selvisi, ettei ihmisille ehken riitä, että he saavat tietää, minkä verran kuluttavat ja miten kulutusta voi pienentää (ympäristönäkökulmasta). Rahalla on vain niin suuri merkitys. Kuulostaa siis todella hienolta tällaiset ideat, jossa raha menisi siis suoraan kulutuksen mukaan tililtä. Okei, se voi olla puhtaan omantunnon ostamista, mutta suurimmalle osalle ihmisistä rahan säästäminen on kuitenkin tärkeää. Kysymys kuuluukin: mihin ne säästetyt rahat sitten käytetään? Jonkin toisen asian ostamiseen? Hm. Ehkä täytyisikin näiden kahden asian, ympäristövastuun ja rahansäästön lisäksi rummuttaa myös kokonaisvaltaisuutta, ekoeettistä ajattelua, joka voi säästää toki rahaa johonkin hyvään - vaikkapa sitten puiden istuttamiseen, mutta luoda onnellisuutta niin itselle kuin muille. Miten onnellisuutta mitataan?
Sunday, 1 March 2009
Thursday, 5 February 2009
-
Punainen risti ei ollut varsinaisesti teoksessa vaan se liittyi näyttelyn teemaan sen nimessä. Kyseessä oli siis ikkunateippaus (josta nyt olen muokannut ristin miinusmerkiksi) ja flyer (joista nyt olen teipannut ristin piiloon). Kuvia ei valitettavasti ole vielä netissä, enkä ehken uskalla niitä laittaakkaan, ettei ns. häkki heilahda :) Punainen risti, missä tahansa muodossa ei ole geneerinen merkki vaan se on määritelty ihan Suomen laissa. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790947 Tätä en tietenkään arvannut, harvapa meistä tuota lakia tietää.
Ymmärrän SPR:n kannan. Mutta silti pienessä mielessäni mietin, että emme kai millään sotatoimialueella nyt ole.... vai ollaanko...
Tuesday, 27 January 2009
Wednesday, 14 January 2009
-
Oman kokemuksen mukaan hakukoneoptimoinnin voi tehdä itsekseen saitillensa helposti. Tuotteen tunnettuus ovat yhtälailla tärkeää verkossa kuin ns. reaalimaailmassakin. Jos kukaan ei palvelua löydä, ei hän voi päättää onko se laadukas vaiko eikö. Ihminen on yleensä aika kärsimätön. Rahalla voi hakukoneiden suhteen oikaista helposti ja se oikaisu todellakin tuottaa tulosta. Mutta tässäkin on otettava huomioon se, että jos palvelu/saitti tms. ei ole laadukas tai sen sisältö ei vastaa sitä, mitä alunperin etsittiin, Adwordsit on yhtä tyhjän kanssa (jollei sitten etsi pelkästään hittejä stickinessin sijaan).
On aika tyypillinen suomalainen nöyrä harha, että hyvä tuote/palvelu löytää asiakkaansa itsekseen. Millään voittoa tai itsensä elättämistä tavoittelevalla puljulla harvoin on aikaa sellaista odotella - rahat loppuu todennäköisesti kesken. Jos kavereitten kanssa keskenään vapaa-ajalla nördäillään niin silloin odottamiseen on toki aikaa ja elanto voidaan vuolla myöhemmin. Toki tapoja tehdä markkinointia on monia. Miksi ihmiset haluaa ostaa Axea kun kaikki dödöthän on ominaisuuksiltaan ja ödööreiltään samanlaisia?
Mutta alkuperäiseen kysymykseen, joo, on firmoja, jotka on erikoistuneet tarjoamaan hakukoneoptimisointia, tarjoavat kai enimmäkseen juuri Adwordseja niin kuin täällä mainittiinkin. Pe3:n ajatus tuntuu siis varsin freesiltä.
Friday, 17 October 2008
Tuesday, 23 September 2008
-
@Qtea ei urbaanissa ympäristössäkään ole välttämättä sopivia yhteisöjä saatavilla. Minusta tuo ei vain ole noin yksioikoista, kummassakin elämäntyylissä on puolensa. Itse tykkäsin maalla siitä, että ihmiset huolehtivat toisistaan (tai toisaalta kyttäsivät). Kaupungissa asuessani pidän anonyymiteetistäni (tai toisaalta kun kukaan ei välitä kenestäkään). Olin muutama vuosi sitten Kirkkoniemessä pari viikkoa. Tapasin erään transgenderin naisen, joka kertoi, että hän oli muuttanut Kirkkoniemeen takaisin juuri sen takia, että Oslossa kukaan ei välittänyt hänestä ollenkaan. Voisi kuvitella, että Kirkkoniemen kokoisessa paikassa transihminen joutuu aikamoisen syynäyksen kohteeksi, mutta nainenpa olikin osa yhteisöä ja hyvin onnellinen. Mutta kokonaisuudessan tuon sosiaalisten roolien ahtauden allekirjoitan: monille ne sopivat, mutta aika tie käytävänä, jossei sattunut mahtumaan muottiin.
-
@Suviko, kiintoisaa, täytyypä vähän etsiskellä tutkimuksia - voitko osoittaa suuntaa? Liittyy aika läheisesti tämän hetkiseen taideprojektiini, jonka teemana on turvallisuus... uuh, vaikka se tuntuu jotenkin hirveän brutaalilta sanoa tässä kohtaa.